perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kotipanijan kiusaukset: börstaa, börstaa, börstaa



Yritän olla jeesustelematta ihmisille. Saan itse närästystä siitä tietystä ihmistyypistä, jolla tuntuu aina olevan vahva käsitys siitä, miten toisten ihmisten pitäisi elämäänsä elää. Siksipä yritän itse olla olematta sellainen. En ehkä aina siinä onnistu, mutta ainakin periaatteen tasolla ajattelen näin.

Samaan hengenvetoon totean myös olevani esimerkiksi sitä mieltä, että suomalaisten alkoholisuhteen normalisoimiseksi ja alkoholikulttuurin kehittämiseksi Alkon monopolin hallittu alasajo on välttämätön toimenpide.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään liberaalin raivo-oikeiston kiukuttelukanava vaan oluen kotipanemista käsittelevä blogi.
Halusin kuitenkin lyhyesti asettaa nämä asiat ikään kuin taustaksi, jota vasten kirjoitan tämän tekstin. Ajattelin nimittäin tällä kertaa puhua alkoholista. Siis ei oluesta vaan alkoholista. Jonkin verran alkoholipoliittista keskustelua seuraavana törmään aina toisinaan huomioon, että Suomessa olut ja viini käsitetään ensisijaisesti alkoholijuomiksi, kun monessa muussa maassa niillä on status elintarvikkeina. Huomio on mielestäni ihan osuva, ja on syytä miettiä, mistä tämä yhteiskuntaamme juurtunut fokus kertoo ja mitä asialle pitäisi tehdä. Ehkä hieman vähemmän nyrjähtänyt suhde alkoholiin olisi hyvä juttu?

Mutta.

Olut on alkoholijuoma, olut sisältää etanolia. Etanoli on päihdyttävä aine, olut on päihdyttävä juoma. Kaiken sievistelevän puheen, kaikkien eufemismien pinnan alla tilanne on kuitenkin se, että minäkin tässä kamuni kanssa puuhastelen päihteiden parissa ja vielä kirjoitan siitä blogia. Asia ei muuksi muutu sillä, että humalointi on trooppisen hedelmämehuinen tai että täyteläisyyttä korostettiin lisäämällä panoveteen kloridia tai että kypsytettiin olutta tammitynnyrissä muutama kuukausi. Pään saa sekaisin silti. Unenlaatu kärsii. Eikä olut muutenkaan mikään varsinainen terveysjuoma ole.

Alkoholi aiheuttaa myös riippuvuutta. Huomannet minun toistelevan itsestäänselvyyksiä. Kyse on kuitenkin siitä, että toistelen niitä säännöllisesti itselleni, että ne eivät pääsisi luiskahtamaan mielestäni. Olin jo pidempään pyöritellyt näitä itsestäänselvyyksiä päässäni, mutta hiljattain ne saivat taas uutta resonanssia, kun luin Bönthöö Bönthöö -blogisti Teemun kunnioitettavan itsereflektiivisen tekstin alkoholismista. Kunnioitettavaa mutta melko kylmäävää.

Lienet kuullut väitteen, että suomalainen alkoholikulttuuri on muuttunut humalahakuisesta juomisesta kohti sivistyneempää maistelukulttuuria. Väite tietysti istuu hyvin (meidän) alkoholipolitiikan liberalisointia kaipaavien agendaan, ja saattaapa siinä jotain perääkin olla. On siihen varmasti syynsä, että sekä suuret että pienet panimot tuuttaavat säännöllisesti markkinoille uutuustuotteita vanhojen salkkulagereiden rinnalle. On siihen varmasti syynsä, että olutfestareita järjestetään nykyään ympäri vuoden. Itsekin mielelläni nautiskelen kesäpäivästä Helsingin SOPP:issa parin desin maisteluannoksia imeskellen. Ne ovat kuitenkin joskus pitkiä päiviä, ja parin desin annoksia kertyy huomattava määrä. Viimeistään illan kääntyessä yöhön saattaa huomata näkökentän sumentuneen ja puheen muuttuneen haastavammaksi. Tuskin olen ainoa, jolle näin on käynyt. Onhan pieni tumu aina silloin tällöin tietysti nautinnollinen, jopa katarttinen kokemus. En kuitenkaan ole vakuuttunut, että sitä kannattaa yrittää kokonaan verhota siihen, että minä tässä nyt vain maistelin oluita parin kolmen litran verran, koska tykkään saada uusia makuelämyksiä.

Aktiivinen kotipaneminen ei ainakaan vähennä houkutuksia. Oman elämänsä panimomestari on alttiina viinaralli-ilmiölle: yhtäkkiä sitä huomaa, että kotona lojuu nurkissa kauhea määrä kaljaa, joka täytyy juoda pois ennen kuin se menee pilalle. Säilyvyyskään ei ehkä ole ihan niin hyvä kuin kaupallisissa tuotteissa, joten kiirettä pitää. Ja entä ne onnettomat, joilla olut on kegitettynä, keittiön nurkassa surisevassa ylimääräisessä jääkaapissa valmiina laskettavaksi hanasta lasiin milloin tahansa äkillinen maisteluntarve yllättää. Kuin asuisi baarissa, jossa juomat ovat talon piikkiin. Ja eihän se kotipanijan maistelu niihin omiin tuotoksiin jää, vaan tietysti kotioluen suunnittelu ja tulosten arviointi vaatii säännöllistä makuaistin kalibrointia kaupallisilla tuotteilla. Muutkin alkoholijuomat saattavat maistua siinä ohessa.

Eihän olutta tai muita alkoholijuomia tietysti aina juoda tavoitteena vetää nuppi turvoksiin. On ihan mahdollista juoda yksi tai kaksi juomaa. Toinen kysymys sitten tietysti on, kuinka usein tuon määrän juo. Joka ilta? Tiedän olutharrastajia, jotka juovat. (Edelleenkään en ole täällä jeesustelemassa.) Itsereflektiivisesti voin todeta, että kyllähän tämä harrastus on aika selvästi muuttanut omaa alkoholinkäyttöäni, varsinkin tehnyt siitä paljon säännöllisempää kuin vielä joitakin vuosia takaperin. Positiivista tietysti on, että tiedostan asian, sillä silloin voin siihen myös vaikuttaa. Olenkin asettanut itselleni pääsääntöisen säännön, että oluen ja muiden alkoholijuomien maistelu (eufemismi?) tapahtuu viikonloppuna, arkisin voi yleensä olla ihan hyvin ilman. Sanon "pääsääntöisen", koska en ole enkä halua olla asian suhteen ehdoton. Joskus saatan juoda viikollakin oluen, ehkä kaksikin, jos joku sellainen tilanne tulee. Mutta noin yleisesti en halua tehdä maistelusta sellaista tapaa, että se vähitellen hiipii osaksi jokaista päivääni.

Välillä voi olla hyvä jättää ne viikonloppukaljatkin väliin, ihan vain muistuttaakseen itselleen, että on sitä elämässä muutakin. Tänä vuonna myös vietin kuukauden tipattoman, mitä en ole aiemmin tehnyt (ainakaan näin tietoisesti päättäen). Aina välillä näen nettikeskusteluissa jonkun olutharrastajan kommentoivan tipattomia kuukausia tavalla, jonka tunnistan myös itsessäni. Ajatus menee suunnilleen näin: Olut on minulle tapa rentoutua ja palkita itseäni. Miksi minun pitäisi luopua elämäni pienistä nautinnoista? Miksi minun pitäisi kiusata itseäni jollain tipattomalla kuukaudella, kun minulla kerran ei ole mitään ongelmaa? Ei mitään ongelmaa välttämättä olekaan. Mutta mistäs minä sen tiedän, jos en koskaan kokeile. Kuukausikin on kuitenkin vain 1/12 vuodesta. Ei se nyt pitäisi olla mikään iso juttu olla sellainen aika ilman.

Lopetettakoon tämä teksti positiiviseen joskin vähän siirappiseen nuottiin.

Istuessani kotipanijoiden maisteluillassa tutustumassa toisten osallistujien tuotoksiin en voi olla tuntematta, että kotipaneminen on arvokasta kulttuuria, joka tuo yhteen ihmisiä ja samalla liittää heidät osaksi tuhansien vuosien kulttuurista ketjua. Kulttuuria joka synnyttää jotain uutta, jotain hyvää. Ja vaikka kirjoitin yllä, että olut ei ole terveysjuoma, olen ehdottomasti sitä mieltä, että se voi silti olla ihmiselle hyväksi. Oluen nauttiminen on parhaita asioita, joita voi tehdä housut jalassa tai ilman housuja, mutta se tulee vastuun kanssa. Pidetään huolta itsestämme.


――――


Näitä ajatuksia pyöritellessäni mieleeni palautuivat edesmenneen Perttu Häkkisen juomisteesit. Häkkinen kirjoitti viisaita, ja huomattavasti runollisemmin kuin minä osaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vihapuheesi tähän